tiistai 8. joulukuuta 2015

Akateemisesti perusteltu perustelemattomuus

Olen kiinnittänyt huomiota viimeisen vuosikymmenen aikana erääseen ilmiöön, ilmiöön joka on ikäväkseni hyytänyt viimeisen vuoden aikana hymyn kasvoiltani, jättäen tyrmistyneen kauhun tilalle. Ilmiön nimeän täten Akateemisesti perustelluksi perustelemattomuudeksi.

Mielestäni oli huvittavaa kun poliitikot aikoinaan ryhtyivät julistamaan monikulttuurillisuuden ja ylisuvaitsevaisen hyväksynnän epistolaa. Silloin se kuulosti kieli poskella heitetyltä tavalta tuottaa mukavasti lisää suojatyöpaikkoja ja täten työlllistää itsensä ja joukko sukulaisia mukavasti valtion virkaan vuodesta toiseen. Se mitä en osannut rehellisesti naiiviudessani odottaa oli se että poliitikot alkoivat uskomaan tähän utopiaan.

Toisaalta nykyisin osaan jo ymmärtää sen että mikäli utopiaa pitää totena riittävän pitkään, ruokkien sitä ja vaalien vuodesta toiseen, muuttuu utopia todellisuudeksi.

Tämä sama ilmiö tapahtuu psykologisesti kaikille. Mikäli ette usko, niin ryhtykää kohtelemaan kahvinkeitintänne kuin elävää olentoa, keskustelkaa sille, hoivatkaa sitä, jakakaa sen kanssa ilot ja surut ja ottakaa se mukaan jokaiselle perhelomallenne. Kokeilkaa sitten kuinka vahvasti olette valmis haastamaan oman todellisuutenne kun joku 10 vuoden päästä sanoo ettei kahvinkeitin ole koskaan vastannut teille, eikä oikeastaan koskaan keittänyt hyvää kahviakaan.

Mielestäni juurikin tällaisesta utopistien todellisuuden oikeaksi perustelemisesta on nykyisessä julkisessa keskustelussa kyse, tai siis perustelemattomuudesta. Olen useassa eri yhteydessä suorittanut valtauskonnosta poikkeavan loihelausuman, jopa uhkarohkeana miehenä kyseenalaistanut vallitsevan totuuden ja olen onnistunut saamaan poikkeuksetta saman vastauksen: Oikean Totuuden haltija jähmettyy, ottaa joko samanlaisen katseen kuin lasta katsoessa tai jättää ilmeensä muuttumatta, ja jatkaa edelleen aikaisemman epistolansa esittelemistä, kuin vastakkaisia perusteltua puheenvuoroja ei olisi esitettykään.

Seuratessani blogistaniassa vaikuttavaa keskustelevaa kansanosaa, ja yrittäessäni aktivoida tällaisia myös reaalimaailmassa (huonolla menestyksellä tosin) olen tullut siihen tulokseen että parhaiten kantaansa perustelee Oikeasta Totuudesta poikkeavan mielipiteen omaava kansanosa. Jotenkin näyttää että akateemisessa maailmassa määritellyt käsitteet kuten äärivasemmisto, vihapuhe, rakenteellinen rasismi ja nationalismi, joilla on vain vähän substanssia todellisuudessa ja joiden määrittely on parhaimmillaankin häilyvää, antavat käyttäjilleen täydellisen vapautuksen kantansa perustelusta. Mielestäni valtamedia unohtaa aktiivisesti nykyisin koulussakin opetettavan taidon tiedonhaun tuntien yhteydessä "asian kriittisen arvioinnin, lähdetietojen tarkastamisen ja asiasisällön oikeellisuuden varmistamisen". Tuntuu että media hyväksyy minkä tahansa henkilökohtaisen mielipiteen faktuaalisena tosiasiana jota kilttien hallintoalamaisten tulisi välittömästi noudattaa, tai alkaa korjaamaan aikaisempaa olemistaan.

Akateemisesti perustellun perustelemattomuuden taito on viety uskomattomiin mittasuhteisiin, tietyistä asioista nähtävästi kyetään tuottamaan minkä tahansa kaltaisia julkilausumia, ilmaan minkäänlaista huolta siitä että kantaansa tulisi perustella. Tämä näkyy vahvasti niin maahanmuuttokeskustelussa kuin sosiaaliekonomisissa neuvotteluissa. Molemmissa jonkin akateemisen loppututkinnon omaava professuuri on tehnyt julkilausuman jota käytetään tukena perustelemaan omia ajatuksia, huolimatta siitä että vastapuoli saa kyseisen teorian tökittyä niin täyteen reikiä että tämä pitää vettä suunnilleen siivilän verran, mutta tämä ei haittaa. Perustelu on se että jotakin on sanottu, huolimatta siitä että kykenisikö vastapuoli perustelemaan kantansa paljon paremmin.

Se on jo sanottu.

4 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitän hyvästä kirjoituksesta, joka kuvaa aikaamme valitettavan hyvin. Tuo kahvinkeitinvertaus oli vallan osuva. Tosin toimimattomista kahvinkeittimistä on huomattavan vähemmän harmia tavallisille kansalaisille kuin mitä on virallisen oikeaoppisen suvaitsevaisuuden myötä harmiksemme tuoduista ihmisistä.

Lakeudenmies kirjoitti...

Tervehdys Ykä, toisaalta jäin pohtimaan sitä minkälainen työllistävä vaikutus siitä saataisiin aikaan kun palkattaisiin muutama professori ja pari työryhmää määrittelemään sitä kuinka suuri voimavara piileekään elottomiksi luulluissa kahvinkeittimissämme.

Tämän jälkeen voisimme ryhtyä työllistämään mainostoimistoja ja mediaa.

Takuutyöllisyys.

Strix Senex kirjoitti...

Minä olen aina kuvitellut, että asioiden perustelu, analysointi ja empiria ovat akateemisen ajattelun olennaisia elementtejä. Ainakin ne olivat vielä silloin, kun minä tutkintoja suorittelin. Perustelemattomiin totuuksiin pitäytyminen taas kuului enemmän niiden uskonnollisten julistajien repertuaariin, jotka kadunkulmassa tahtoivat kertoa milloin Jeesuksesta, milloin jostakin eksoottisesta gurusta.

Monikulttuurisuuden kohdalla kaipaan kovasti analyysiä siitä, miksi ja milloin monikulttuurisuus toimii ja milloin ei. Kokemus eli empiriahan on selvästi näyttänyt, että monikulttuurisuus on riski. Joskus se näkyy yhteiskunnan kitkatekijöinä, joskus seuraukset ovat tavattoman verisiä. Joku Belgia on flaameineen ja valloneineen selvinnyt arkipäiväisellä nahistelulla, Pohjois-Irlantiin saatiin kovalla vaivalla jonkinlainen hutero rauha. Jugoslavia suorastaan räjähti kappaleiksi heti, kun Titon ote hellitti. Itävalta-Unkarille kävi samoin ensimmäisen maailmansodan päättyessä. Hutut ja tutsit tappoivat toisiaan urakalla. Vastaavia veriorgioita on harjoitettu monissa muissakin Afrikan maissa, kuten vaikkapa Etelä-Sudanissa. Luetteloa ei kannattane jatkaa. jokainen tietää, että esimerkkejä on enemmän kuin riittävästi.

Näin maallikon silmin näyttä siltä, että kulttuurien yhteiselo onnistuu ja on jopa hyödyllinen, kun kulttuuriset etäisyydet eivät ole liian suuria, kun vähemmistökulttuuri hyväksyy sopeutumisen enemmistökulttuuriin, kun jyrkkiä uskonnollisia vastakohtaisuuksia ei ole. Toisaalta selviä vaaran merkkejä ovat jyrkät uskonnolliset asenteet, kulttuurien suuret etäisyydet ja sopeutumista vastustavat kulttuurin piirteet. Ja näin maallikon silmin näyttää vahvasti siltä, että Suomen maahanmuuttopolitiikassa ei ole tehty edes tätä yksinkertaista ja alkeellista analyysiä, vaan pikemminkin pyritty mahdollisimman riskialttiiseen politiikkaan. Ja kun minä en usko aivan rajattomaan tyhmyyteen, epäilen, että tämä politiikka ei ehkä ole vain tyhmyyden tulos vaan syynä on tahallinen pyrkimys yhteiskuntamme vahingoittamiseen.

Lakeudenmies kirjoitti...

Tervehdys Strix Senex ja kiitos kommentista.

Jotenkin mielsin itsekin vuosia että koska elämme maailmassa jossa oikeastaan tappeleminen on turhaa, koska mikäli rähinä äityy riittävän suureksi niin aina on olemassa häiskä käsi nappulalla, ja se liike ei erottele sitä onko käsi nuori ja vahva, kuuluuko se järjissään olevalle, vai mielipuolelle ja onko tässä nyt järkeä vai ei. Niin vaan tapahtuu. Siksi asioiden avoin keskustelu ja faktuaalinen perusteleminen onkon ollut ajatuksissani hyvin keskeisessä asemassa.

Kuitenkin kun olen objektiivisesti tutkinut tätäkin ilmiötä olen tullut siihen tulokseen ettei faktuaalinen keskustelu asioista ole yksinkestaisesti mahdollista. KEskustelussa on aina kaksi vastakkaista näkemystä joista toinen tuntuu vetävän puoleensa faktuuaalista perustelua ja toinen luovan faktoja kantansa perustelemiseksi.

Ilmiö toki on hyvin inhimillinen ja selitettävissä hyvin käyttäytymispsykoligian termein, mutta jotenkin ajatus siitä että julkisen keskustelun normit luodaan toistamaan yksilöllisen tiedon prosessoinnin normeja on uskomatonta. Tällöin jokainen vastaväite on hyökkäys omaa persoonaa vastaan ja sitä vataan tulee puollustautua kaikin käytössä olevin keinoin.

Maahanmuuttopolitiikkamme toistaa mielestäni yhtä tällaista älyttömyyttä. Kyseinen politiikkahan toistaa Eu:n säädöksiä ja asetuksia kirjaimelliseti. Aikoinaan liityimme Eu:hun ja edelleen kyseisen toiminnan puolestapuhujat ovat saaneet aikaan sen että Suomessa kuunnellaan jokaista direktiivia, asetusta tai ehdotelmaa kuin se olisi Jumalan sana. Kyseiset direktiivit on luotu jäsenvaltioiden ohjenuoriksi, joista jokaisen tulisi sitten muokata kyseiset direktiivit kansallisesti sopivaan muotoon, tai vaihtoehoisesti valita ettei tällaisia meillä noudateta. Kuitenkin sokeasti luotettuun valintaan "Eu on hyvä asia, ja meidän tulee toteuttaa tätä hyvää asiaa kyseenalaistamatta" - panostetaan edelleen järkyttävän vahvasti.

Mielestäni maahanmuuttokeskustelussa unohtuu nyt yksi kysymys: Miksi? Miksi meillä vallitsee nytt tällainen tilanne jossa meidän maahantulopolitiikkamme sanellaan brysselistä.